SHITORYU HERÄTTI KIINNOSTUSTA

SHITORYU HERÄTTI KIINNOSTUSTA

Joensuussa järjestetty Joen Yö -kaupunkifestivaali vietettiin perjantaina 14. elokuuta 2026. Tämän vuoden pääteemana oli rakkaus, ja tapahtuma keräsi vilkkaaseen kaupunkikeskustaan arviolta 25 000 kävijää nauttimaan monipuolisesta ja maksuttomasta kulttuuriohjelmasta (teksti: https://www.joenyo.fi/).

Joen Yön useat kävijät löysivät reittinsä yhdistyksemme esittelypisteelle!

Yli 60 vierasta kävi kokeilemassa iskunopeuttaan leikkimielisessä kilpailussa. Ja useammat heistä ilmoittautuivat peruskursseille ja he pääsivät jo saman viikon sunnuntaina kokeilemaan miltä se lajin ensimmäiset metrit tuntuvat! Joen Yo olikin onnistunut tapahtuma joka tuotettiin yhteistyössä Outokummun Karateseuran kanssa.

Miksi meidän seura?

Tämä oli monen huulilla yksi niistä yleisimmistä kysymyksissä, kun kerroimme miksi, ei aikaakaan kun osallistumispäätös oli tehty. Mukaan liittyi niin naisia kuin miehiäkin. Harmillisesti tänä syksynä emme voi tarjota treenejä perheen pienemmille.

Kun huomioidaan laji, historia ja meidän henkilökohtaiset yhteydet suoraan lajin juurille, voimme tarjota juuri sellaisia harjoituksia kuin ne aikanaan oli tarkoitettu opetettavan.

Perinteisen Shitō-ryū-karaten vahvuus on sen poikkeuksellisen laaja tekninen perintö. Tyylissämme on säilynyt runsaasti katoja, tekniikoita ja harjoitusmenetelmiä, joiden pohjalta monet myöhemmin syntyneet kamppailulajit ja erikoistuneet harjoittelumuodot ovat kehittäneet omia suuntauksiaan. Samasta juuresta voidaan löytää elementtejä esimerkiksi urheilukumiteen, itsepuolustuksen, heittojen, niveltekniikoiden, lähietäisyyden kamppailun sekä kehonhallinnan harjoitteluun.

Tämän vuoksi lajia voidaan harjoitella useista eri näkökulmista ilman, että tarvitsee vaihtaa lajia tai järjestelmää. Yksi harjoittelija voi syventyä itsepuolustukseen, toinen perinteiseen kataharjoitteluun, kolmas fyysisen toimintakyvyn kehittämiseen. Kaikki nämä näkökulmat löytyvät jo valmiiksi tyylimme sisältä.

Emme siksi koe tarpeelliseksi rakentaa harjoittelua useiden eri lajien ympärille. Perinteinen karate sisältää jo laajan kokonaisuuden, jonka tutkiminen voi jatkua läpi koko elämän. Sen sijaan, että keräisimme vaikutteita kymmenistä eri järjestelmistä, pyrimme ymmärtämään syvällisesti sitä perintöä, joka meille on välittynyt sukupolvelta toiselle.

Emme myöskään rakenna lajiamme sääntöjen ympärille kilpailutarkoitukseen! Historiallisesti karatea ei kehitetty kilpailuja varten, vaan tukemaan ihmisen jokapäiväistä elämää. Sen tavoitteena oli parantaa terveyttä, kehittää luonnetta, lisätä turvallisuutta ja antaa valmiuksia selviytyä haastavista tilanteista. Näihin samoihin periaatteisiin myös oma harjoittelumme perustuu tänä päivänä.

Siksi uskomme, että lajin tulee mukautua ihmisen elämään, ei ihmisen lajin vaatimuksiin. Harjoittelun tulee tukea työelämää, perhe-elämää, hyvinvointia ja henkilökohtaista kasvua riippumatta iästä tai fyysisestä lähtötasosta. Karate ei ole meille vain harrastus tai urheilulaji, vaan elinikäinen taito ja tapa kehittää itseään.

Luonnollinen liike ennen kaikkea

Tyylisuuntamme korostaa luonnollista, tehokasta ja terveellistä liikkumista. Emme pyri muokkaamaan kaikkia harjoittelijoita samaan muottiin tai vaatimaan keinotekoisia, kaikille identtisiä suoritustapoja. Jokaisen ihmisen rakenne, liikkuvuus, ikä ja fyysiset ominaisuudet ovat erilaisia, ja hyvän karaten tulee ottaa tämä huomioon.

Harjoittelussamme korostuvat pienet, taloudelliset ja pyöreät liikkeet, jotka tukevat kehon luonnollista toimintaa. Tavoitteena ei ole tuottaa suuria, jäykkiä tai kulmikkaita suorituksia, vaan liikkua mahdollisimman tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti. Pyöreä liike mahdollistaa voiman tuottamisen rennommin, nopeammin ja usein myös turvallisemmin nivelille sekä lihaksistolle.

Uskomme, että tehokkain tekniikka on usein samalla luonnollisin. Siksi tavoitteemme ei ole robottimainen yhdenmukaisuus, vaan ymmärrys siitä, miten kukin harjoittelija voi hyödyntää omaa kehoaan parhaalla mahdollisella tavalla. Kun liike perustuu kehon luonnollisiin toimintamalleihin, tekniikat ovat sekä voimakkaampia että kestävämpiä harjoitella läpi elämän. Tämä mahdollistaa sen, että karate voi olla elinikäinen harrastus ja jatkuvan kehittymisen tie riippumatta harjoittelijan iästä tai fyysisistä lähtökohdista.

Otamme lisää väkeä kursseille! Mikäli ryhmä kasvaa suureksi, muodostamme tarvittaessa lisäryhmiä!

Share this content:

Jari Räty

Kommentointi on suljettu.
wpChatIcon
wpChatIcon